Sokerikoukku vai sittenkin vain vanha tapa?

Oon ajatellut vuosia olevani pahasti sokerikoukussa.

Se ilmenee makean himona suolaisen jälkeen ja lisäksi kaupassa käydessä ostan usein pienen herkun. Palkinnoksi, kun taas viitsin sen kierroksen tehdä.

Makean himo ruuan jälkeen menee ohi muutamassa minuutissa, jos tietoisesti keskityn johonkin muuhun tekemiseen. Tai sitten sen saa menemään ohi syömällä yhden purkan tai makean omenan.

Nyt syksyllä olen käyttänyt kaupassa mulle sopivaa taktiikkaa, että herkut jäisi sinne. 

Mulle raha ja sen säästäminen on tosi iso motivaattori monissa asioissa. Tässäkin se on toiminut. Aina, kun olen onnistunut käymään kaupassa ilman herkun ostoa, siirrän toiselle tilille 2 euroa säästöön. Se summa menee helposti suklaaseen tai jäätelöön, tai jos oikein on huonolla tuulella, isoon karkkipussiin. 

Näistä on kertynyt syksyn aikana jo mukava summa, koska käyn kaupassa useamman kerran viikossa.

Tämä ei vain toimi silloin, kun herkkua on tarjolla ilmaiseksi. Työpaikan kahvihuoneessa, illanistujaisissa naposteltavia herkkuja tai kylässä käydessä.

Kiertelin eräänä päivänä ystävän kanssa kierrätyskeskuksia ja kirpputoreja joululahjoja ajatellen. Hyvä kierros olikin sen suhteen. Lopuksi mentiin ikeaan lounaalle ja pyörähdettiin sen jälkeen alakerrassa. Siellä on kassojen jälkeen sellainen herkkuosasto. Se osui silmään ja minä sitten siihen, että hei jotain jälkkäriä tarvis ruuan päälle. Tämä ajatus ja mielihalu ei ollut tullut mieleen aiemmin, vasta siinä kun näin sen osaston. Siinä kohtaa olisi jo pitänyt osata ajatella, että tämä on tottumus, ei mielihalu. 

Koska niillä kahdella asialla on iso ero, jos haluaa eroon jostakin tavasta. Tottumusta on mun mielestä helpompi muuttaa ajan kanssa kun mielihalua. 

Kiersimme herkkuosaston ja minä ostin kaksi suklaapatukkaa. Molemmille siis yhdet. Laitoin ne takin taskuun, koska meidän piti käydä vielä vessassa.

Ja sitten unohdin ne!

Löysin ne takin taskusta vasta paljon myöhemmin. Se ei todellakaan ollut mielihalu, vaan ehdottomasti tottumus. Tottumus siitä, että kun näkee kaupassa makeaa, se pitää ostaa.

Mä olen päässyt eroon turhasta tavaran ostamisesta sillä tavalla, että aktiivisesti kaupassa ajattelen eri tavaroiden kohdalla tarvitsenko sitä oikeasti ja onko kotona jo joku vastaava tuote, sekä lisäksi sitä rahaa. Alkuaikoina tein myös sellaista, että jos oikein pitkään kaupassa harkitsin jotakin ostosta ja sitten jätin sen sinne kuitenkin, siirsin sen saman summan säästöön. Jos mulla on kerta varaaa ostaa jokin tavara ja sitten en ostakaan sitä, mulla on varaa säästää se summa. Näppärää. Aluksi se auttoi, kunnes pääsin siitä ostamisen himosta eroon.

Suklaa on tietenkin eri asia kun tavara. Se ilahduttaa vain sen syönnin ajan. Eli aika vähän aikaa. Siinä ei samalla tavalla toimi se aktiivinen ajattelu asian tarpeettomuudesta.

Mikä on se juurisyy siellä taustalla, mikä ohjaa herkun äärelle? Mistä asti tämä tapa on ollut?

Lapsuuden kotona meillä oli siivouspäivän palkaksi jäätelöä. Kun viikkosiivous oli tehty, syötiin koko perhe yhdessä jäätelöannokset. Muuten me söimme tosi harvoin karkkeja ja jäätelöitä.

En usko tämän kuitenkaan olevan taustalla ainoastaan. Ehkä se vaikuttaa siihen kauppareissuun, kun palkitsen itseni herkulla ärsyttävän tehtävän jälkeen.

Yläasteella muistan käyneeni aina lähikaupassa ostamassa karkkia, jos vaan oli pieniä hiluja taskun pohjalla. Harvoin minulla oli, mutta monella luokkakaverilla oli lähes päivittäin. 

Täytänkö tässä jotain yläasteaikaista kateuden kohdetta? Kun toisilla on ollut jatkuvasti rahaa karkkiin ja itsellä harvoin. Muistan silloin olleeni joillekin vähän kateellinen. 

Näin jälkikäteen ajateltuna olen kyllä tyytyväinen, ettei minulla ole ollut niin paljon rahaa karkkiin kun toisilla.

Nykyään mulla on mahdollista aina ostaa herkkuja, mutta minun ei tarvitse. Voin valita olla ostamatta tällä kertaa.

Herkkujen vähentäminen omasta arjesta tällain joulun alla on vähän vaikeampaa kun mitä se on muuten. Herkkuja on tarjolla niin monessa paikassa ja niin monenlaista. Toisaalta taas, jos se onnistuu joulun aikaan, sitten sen herkuttomuuden pitäminen muuten voi olla helpompaa.

Sellainen huomio vielä näistä herkuista omassa kehossa, että nykyään mulla tulee usein niistä epämiellyttävä olo. Ei sellainen paha olo vatsaan, vaan sydämen tykytystä ja turvotusta. 

En halua, että tässä käy myöskään sitä klassista. Olen ilman herkkuja näennäisesti ja sitten salaa syön isot kasat kerralla. Ei, vaan haluan päästä sellaiseen terveelliseen suhtautumisen. Herkkuja joskus kun on tarjolla ja silloinkin vain pieni määrä. Ei joka päivä missään tapauksessa ja ei suuria määriä. Herkuista voi yhtä lailla kieltäytyä kun kieltäytyy kahvikupillisesta iltaisin.

Tiivistettynä ja ohjeena lähinnä itselleni:

1. Kaupassa säästä joka kerta 2 euroa.

2. Ruuan päälle tee tietoisesti jotain muuta, mikä vie ajatuksen pois makeasta.

3. Kylässä ja työpaikan kahvihuoneessa voi kieltäytyä herkusta tai ottaa vain yhden pienen palan.

4. Herkun ostohimon hetkellä muistuta itseä vanhasta kateudesta, ja kuinka mulla on nykyään mahdollisuus valita. Silloin ei ollut.