Tunnetyötä

Tämä sijaisvanhemman työ ja elämäntapa on ennen kaikkea tunnetyötä. Avaan kotini ja sydämeni pienille lapsille, joilla ei ole kaikki elämässä niin hyvin kun pitäisi.

Tunnen iloa, surua, ikävää, loukkaantumista, rakkautta, hellyyttä, hämmennystä, voimattomuutta, riittämättömyyttä, onnellisuutta ja sellaista mihin ei ole sanoja.

Monesti tunteet tulevat voimalla. Tuntuu kuin pakahtuisi rakkaudesta lasta kohtaa ja sitten toisena hetkenä sydän pakahtuu tuskasta ja ikävästä, siitä luopumisesta.

Ja sitten se ilo ja nauru. Onko parempaa kun saa pikkuisen nauramaan? Sellaisesta tulee niin onnelliseksi. Ja se onni pysyy siellä sydämessä ja mielessä pitkään.

Tai se hetki kun pieni halaa spontaanisti ja oikein rutistaa kaulasta. Ei siinä voi olla muuten kuin onnellisuuden kuplassa, se hetki. 

Tämä työ on avointa työtä. On oltava avoin ja rehellinen viranomaisille. Avoin vanhemmille tiettyyn pisteeseen asti, että luottamusta voi syntyä. Ja se avoimuus tuo mahdollisuuden iskeä siihen omaan arkaan paikkaan. Joskus tahattomasti ja joskus tahallaan. Ja se loukkaa.

Annoin yhden rakkaan pikkuiseni eteenpäin ja se teki kipeää. Itketti ja tuntui pahalta. Mutta se meni ohitse ja ajattelin selvinneeni siitä hyvin.

Ja sitten muutaman viikon päästä tapasin hänet. Hänellä oli syntynyt jo kiintymystä toiseen ja minä en ollutkaan se ykkönen hänen elämässä enää. 

Siinä hetkessä mua itketti taas. Voi rakas pieni kun on ollut ikävä sinua. Sinä et enää ole minun. Tuntui siltä, että repeän siihen hetken kipuun. 

Se hetki ei kestänyt kauaa, koska tiesin myös sen, kuinka hyvä hänen oli myös nyt ja kuinka kaikki meni niin kun piti.

Minä puhun, puhun ja puhun. Erityisesti mun miehelle, mutta myös muille perhehoitajille ja sosiaalityöntekijöille. Sanoitan ja kerron mun tunteista. Ilo lisääntyy kertomalla siitä ja suru, kaipaus ja tuska vähenee kertomalla. Saan ymmärrystä, myötätuntoa ja kannustusta. Ja yhteisiä nauruja.

Tätä työtä ei voi työpäivän päätteeksi unohtaa. Se ei jää kotiovien ulkopuolelle. Se on mukana yöllä ja päivällä kaikkialla mihin menen. Koska tämä kaikki on mun sisällä. Iloineen ja suruineen.

Ja mä nautin. Tämä tuntuu joltain. Tämä todella tuntuu. Mikään, mitä olen ennen tehnyt työkseni, ei ole saanut mua tällä tavalla tuntemaan. 

On hetkiä ja päiviä kun se kuluttaa enemmän. Mutta silloin otan etäisyyttä siihen, menen ystävien kanssa johonkin ja nauran ja ehkä myös vähän tirautan.