Blogi

Etsiikö ihminen läpi elämänsä itseään ja rohkeutta olla oma itsensä? Vai etsiikö vain sellaiset aremmat, ujommat, epävarmemmat?

Tykkäsin tosi paljon olla kotona omien lasten kanssa, kun he olivat pieniä. Olinkin niin kauan kun pystyin, siihen asti että nuorin täytti kolme. Sen jälkeen olen tehnyt lyhyitä työviikkoja jo seitsemän vuotta.
Seitsemän vuoden aikana täydet työviikot voi laskea melkein yhden käden sormin. Suunnilleen.

Kaikilla on oma tapa olla, elää ja iloita.

Päiväkotityön piti olla väliaikaista. Nyt oon tehnyt sitä reilun vuoden. Väliaikaisuus ei voi kestää yli vuotta ilman, että se alkaa käydä hermoille ja tuntumaan vähemmän väliaikaiselta.

Selasin instaa ja ajattelin, että minulla on tylsää, mun elämässä ei tapahdu tällä hetkellä mitään ihmeellistä. Kaikki muut käy ystävien kanssa ravintolassa, Lapissa lomalla, viikonloppuja mökillä tai remontoivat kotiaan. Olin suorastaan vähän kateellinen.

Sijoitettu lapsi ei ole koskaan sijaislapsi.

Mä hoksasin viime viikolla mistä löydän liikunnan ilon ja motivaation. Tämä ajatus on kolkutellut pitkin viime syksyä mun mielen perukoilla ja lopullinen vahvistus tuli Susanne Valkeakarin ja Petteri Korkalan kirjasta; Löydä liikunnan ilo: liiku omalla tyylilläsi.

Mitä on yksityisyys sosiaalisessa mediassa kun puhutaan sijaisvanhemmuudesta?

Aina sanotaan, että mieti mitä haluat elämältäsi ja arjestasi ja mene sitä kohti. Tee itse muutoksia. Ja näinhän se on! Ei kukaan muukaan sun puolesta niitä tee.
Reilu vuosi sitten irtisanouduin työstäni toimistohommissa ja siirryin tekemään keikkaa päiväkodeissa. Ihan kohta priden aloittamisesta on vuosi. Kokonainen vuosi! Vuosi on pitkä...

Huh. Olin saanut puolet tytöistäkin ylös. Tosin epäilen heidän olleen vain oviensa takana piilossa. Sanoin tytöille, ettei mitään hätää ja menkääpä takaisin nukkumaan. Tytöt menivät huoneisiin ja minä laitoin villapaidan päälle ja lähdin kierrokselle. Vintille en uskaltanut yksin. Se oli kolkko paikka pimeään aikaan. Muissa tiloissa ei näkynyt...

Kun mulla ei ole mahdollisuutta juuri nyt elää unelmieni arkea, mä suunnittelen ja haaveilen siitä. Oikeesti sitten kun elän tätä haavearkea, se ei tule näyttämään kuitenkaan tältä, mutta ei sekään haittaa. Yksinkertaista, kiireetöntä, suunnittelemattomuutta, kotiäitiystäviä päivisin ja vapautta aikatauluista! Sitä odotan.
Alla haavearkeni aikataulu...

Menin maanantaina aamulla töihin sillä tiedolla, että ryhmässä on 1-2 vuotiaita lapsia. Olin keväällä samassa ryhmässä ja ajattelin siinä olevan puolet ainakin samoja, he tuntuivat keväällä niin pieniltä. Ei ollutkaan ihan sellainen ryhmä kuin ajattelin. Viime kevään lapsista siellä oli vain yksi. Kevään vauvasta oli kasvanut taapero, joka osasi...