Halu auttaa ei riitä
Halu auttaa ei riitä syyksi ryhtyä perhehoitajaksi ja sijaisvanhemmaksi. Se on hyvä ja tarpeellinen syy, mutta muitakin syitä tarvitaan. Miksi?
Työ on sen verran rankkaa, ettei se auttamisen halu jaksa kannatella vaikeina hetkinä. Silloin tarvitsee myös niitä muita syitä. Sijoitettuihin lapsiin sitoudutaan pitkäksi aikaa. Joskus ihan loppuelämäksi tai ainakin täysi-ikäiseksi asti. Ja koskaan, kun lapsi tulee perheeseen, ei voida olla varmoja, kuinka kauan lapsi on perheessä. Vaikka ajatus olisi täysi-ikään saakka, silti se voi olla lyhyempi aika.
Aluksi auttamisen halu ja hätä lapsen hyvinvoinnista kantaa huonosti nukuttujen öiden ja vaikeiden päivien yli, mutta jos ja kun ne samat huonot yöt ja päivät jatkuvat viikoista ja kuukausista toiseen, ne ei ehkä kannakaan. Lapsi ei ehkä muutukaan kiltemmäksi, hiljaisemmaksi tai muuten helpommaksi viikkojen kuluessa, vaikka kuinka toimisit oikein ja lapsen parhaaksi. Lapsi ei anna sinulle mitään hyvää. Hymyjä, kiitosta, iloista leikkiä, halauksia, hyvän yön toivotuksia takaisin. Lapsi vain kiukuttelee, huutaa, paiskoo tavaroita, valittaa ruuasta ja on muutenkin kaikinpuolin "hankala".
Viikkojen jälkeen se auttamisen halu voi hiipua. Ja jos ei ole muita syitä olla sijaisvanhempana, se voi käydä liian kuormittaviksi ja raskaaksi. Ja se ei ole hyvä asia itselle, eikä varsinkaan sille lapselle, joka tarvitsee juurikin sitä pysyvää ja hyväksyvää kotia, on hän millainen tahansa.
(En siis tarkoita huonon käytöksen hyväksymistä, vaan lapsen hyväksymistä.)
Tietenkään kaikkien arki ei tätä ole sijoitettujen lasten kanssa, mutta sitäkään ei voi kukaan etukäteen tietää, mitä se arki tuo tullessaan ja millainen lapsi perheeseen tulee. Nämä eivät vielä ole minun omakohtaisia kokemuksia, vaan valmennuksessa kuultuja asioita.
Mitä syitä meillä on?
Ensimmäisellä tapaamisella valmentajien kanssa tätä kysyttiin meiltä. Sanoimme ensimmäiseksi tuon auttamisen halun. Se tuntuu kaikkein oikeimmalta, vaikka itsekkäitäkin syitä oli. Tuntui kuitenkin ensin siltä, että kaikki itsekkäät syyt on vääriä ja että jotenkin haluaisimme hyötyä kärsivistä lapsista, jos kerromme muitakin syitä. Emme halua heistä hyötyä, vaikka haluammekin heitä meille itsekkäästi. He tarvitsevat perheitä, voimme siis heitä auttaa ja samalla saada itselle jotakin mitä haluamme.
Minä haluan työskennellä kotona. Sellainen tapa ansaita elanto, sopii itselle kaikkein parhaiten. En pidä siitä tavallisessa työelämässä, että joku muu määrää mihin aikaan minun pitää tehdä mitäkin asioita, nousta, lähteä kotoa, tulla kotiin takaisin, pitää lomia jne. Toki näitä en voi perhehoitajanakaan kokonaan päättää itse (varsinkaan aamuherätyksiä), mutta suurimman osan voin päättää ja moneen voin sitten vaikuttaa positiivisesti.
Minä ja mieheni haluaisimme isomman perheen ja enemmän lapsia. Vaikka rakastan hiljaisuutta, yksin olemista ja arjen helppoutta, silti kaipaan kokoajan pieniä leikkiviä lapsia perheeseen. Juhlapäivinä ja lautapelien ääreen enemmän porukkaa. Ruokapöydän ympärille isomman väen juttelemaan ja pitämään ääntä. Ehkä sen pienen vauvankin syliteltäväksi ja hoidettavaksi.
Ehkä muistan vaikeana hetkenä tai alun kankeudessa nämä omat motiivit. Tai ehkä en. Mutta on mulla puoliso muistuttamassa niistä.