Jomman kumman on joustettava
23.09.2021
Olen nyt kohta kuukauden ollut töissä joka päivä. Joku muu on määritellyt minun työajat ja päivät. Olen ollut sijaisena samassa päiväkodissa ja samassa ryhmässä koko ajan. Mulle on tehty minun toiveesta aina viikon kerrallaan sopimus.
Okei. Olisin voinut sanoa ei, mutta mulla oli sellainen olo, että mun olisi hyvä tehdä nyt vähän enemmän töitä. Siksi, että saisi taas sen hätävarapuskurin säästettyä ja siksi, että hoitajista on niin kova pula.
On ollut mukava käydä töissä. Tai siis töissä on ollut mukavaa, mutta en oikeastaan edelleenkään pidä työssäkäymisestä. Ja meidän perheelle ei sovi se, että molemmat vanhemmat on töissä niin, ettei voi pahemmin joustaa työajoissa ja -päivissä.
Tämän kuukauden aikana yksi lapsista on joutunut menemään hammaslääkäriin yksin. Sitä hän ei ole joutunut koskaan ennen tekemään. Hän selvisi hyvin siitä ja häntä ei se liiemmin harmittanut. Mutta minua harmitti. Haluaisin olla aina lasten kanssa epämiellyttävissä tilanteissa, jos se vaan on mahdollista.
Kun lapsilla on ollut nuhaa, he ovat olleet yksin kotona. Isommille se ei ole mikään ongelma, mutta nuorimmaiselle se on ikävän pitkä päivä.
Olen joutunut siirtämään lasten kolmikantakeskusteluja töiden takia ekaa kertaa elämässä. Sekään ei ole ollut helppoa ja ongelmatonta.
Yksi lapsista loukkaisi vähän itseään koulussa, jouduin lähtemään kesken työpäivän käyttämään häntä lääkärissä. Mitään vakavaa ei ollut ja töistä lähteminen tällaisen syyn takia oli ihan ok työkavereille, mutta ei itselle. Tuli sellainen jätän muut pulaan tahallani -fiilis. Vaikka tietenkään se ei tahallista ollut.
Miten kummassa perheet toimii kun molemmat on joustamattomassa työssä? En käsitä. Mä olen luullut olevani hyvä järjestämään, aikatauluttamaan ja organisoimaan asioita, mutta en näköjään sittenkään ole. Tämä ei ole toiminut meillä. Se, että minä voin valita työpäiväni itse, toimii niin hyvin. Silloin voin pestä pyykkiä päivällä ja niiden ripustaminen kuivumaan ei tapahdu iltamyöhällä. Voin mennä lasten kanssa lääkäriin päivällä, voin ottaa omaa rentoutumisaikaa päiväsaikaan, enkä illalla jolloin on sata muutakin asiaa hoidettavana.
Tämä sijaisuus loppuu kohta. Huomenna selviää jatkuuko vielä ensi viikolla. Tähän minun paikalle on tulossa uusi työntekijä, ja hänen ensimmäinen työpäivä selviää huomenna. Olen luvannut olla siihen asti tässä töissä. Toki jos puhelu tulee lapsesta, en olekaan. Se on tiedossa päiväkodin johtajalla. Hän on iloinen, että olen voinut olla näinkin pitkään. Ettei heillä ole joka päivä ja viikko vaihtunut hoitaja.
Tämä kuukausi on ollut itselleni opettavaista. Olen oppinut pienten tarpeista ja erityisyydestä paljon. Olen muistanut taas sen, miksi minun ei ole hyvä sitoutua kodin ulkopuolelle töihin joka päivä. Tämä on vahvistanut sitä ajatusta, että haluan olla "töissä" kotona pienten kanssa. Sen yhden tai kahden pienen. Se on niin paljon vapaampaa, kuin tämä pienten kanssa oleminen päiväkodissa.
Jommankumman on joustettava meidän perheessä. Tai toisen on pystyttävä työn puolesta joustamaan. Tällä hetkellä se ei ole mitenkään mahdollista miehelläni.
Olen kipuillut pitkään sitä, että en jaksa käydä kodin ulkopuolella töissä viitenä päivänä viikossa, neljänkymmenen tunnin ajan. Ihan vielä en ole täysin sinut asian kanssa. Mutta on ihana huomata, että aina välillä tajuan sen että minun ei tarvitse jaksaa tehdä sitä. Voin olla oma itseni, saan nauttia niistä asioista mistä satun nauttimaan. Minun ei ole pakko mahtua siihen perisuomalaiseen työmuottiin. Se ei tee minusta huonompaa tai laiskempaa työntekijää. Se tekee minusta minut, kun toimin sen mukaan mikä itselle tuntuu oikealta.
