Madallan kirjoittamisen kynnystä

Kiikun ja pidän sylissä uutta pientä. Tuijotan ikkunan takana olevia kauriita. Yksi ukko ja kaksi akkaa. Kauniita ne kauriit on. Niin kuin aina. 

Tyhjä paperi. Tyhjä pää. Silti olis niin paljon kerrottavaa. 

Ne ensimmäiset illat ja yöt on takana. Vielä ei ole sellaista voimakasta kiintymystä tullut, mutta iloa ja läheisyyden tuomaa hyvää oloa tunnen.

Mietin, kuinka vaikeaa onkaan taas pitää kiinni siitä omasta ajasta ja omasta tilasta, vaikka tiiän kuinka tärkeää ja ehdotonta se on, että jaksaa. 

Yhtenä iltana kävin kävelyllä. Sillä oli mielettömän iso vaikutus loppuillan ja seuraavan päivän fiilikseen. Pienet asiat oli taas pieniä, eikä valtavan kokoisia. 

Parin viikon päästä mulla on vuosittainen jutteluaika tämän lastensuojelupuolen "pomojen" kanssa. En ole ihan varma mitä tulen heille sanomaan.

Uudestaan ja uudestaan oon miettinyt jatkoa. Sen kyllä kerron, että olen miettinyt. Mutta onneksi mulla on taas pikkuinen ja ne mulle rankimmat päivät jo takana, voin jättää aktiivisen miettimisen. 

Eikä se asia miettimällä tule päätökseen. Se päätös vaan putkahtaa yhtäkkiä ulos mielestä ja siitä on sitten varma. Niin kuin se päiväkotikeikkailun lopettaminen. Jahkailin ja pohdin sitä varmasti yli vuoden ja sitten yhtenä iltapäivänä tiesin, että se oli siinä. Päivääkään en enää tee. Poistin itseni saman tien listoilta ja olin äärimmäisen helpottunut.

Mitä muuta?

Arki on täynnä perhettä ja pikkuisten hoitamista. Kotitöitä ja pieniä omia hetkiä pikkuisen tapaamisten aikana. Kahvilla käyntiä ja kirjan lukemista. Joskus asioiden hoitoa, mutta yritän pitää ne tapaamisajat vain omina aikoina. Niitä on muuten niin vähän mulla. Sitä olisi kyllä järjestettävissä, mutta tällainen tapaamisten yhteydessä mun oman ajan ottaminen toimii parhaiten meidän perheessä.

Odotan sateettomia kelejä, jotta voin viettää ne ajat ulkoillen. Luonnossa lenkkeillen tai sitten vain kirjan kanssa eväitä syöden jossakin kauniissa paikassa.

Kirjoittelin itselleni listaa kirjoittamisesta, koska listat on vaan parhaita. Varsinkin sellaiset, joista voi viivata yli asioita.

Yhtäkään en ole vielä viivannut, mutta saan sen listan katselemisesta jo iloa. Nämä on niitä asioita mitä haluan tehdä, kunhan kädet on edes tunnin verran vapaana ja aivoissa jotain muuta kun sumua. 

Yksi kohta siinä on jota en viivaa yli koskaan, kirjoita. Kirjoita mitä vaan kunhan kirjoitat. Vaikka sitä listaa. Pysyy jonkinlainen tuntuma siihen ja kynnys aloittamisesta ei nouse liian korkealle.

Tämä teksti on just sitä. Kynnyksen pitämistä vähän matalampana taas. 

Elämä on nyt monella tapaa sellaista mitä haluan, mutta siinä on pikkaisen liikaa mukana tällä hetkellä mausteita, joista en välitä.

Sen se isohko perhe tekee, monimausteisen elämän.

Sumuisin terkuin, KH