Meistäkö sijaisperhe?

Sijaislapset on hyvää bisnestä. Et kai sinä voi ryhtyä sijaisäidiksi, kun hermostut välillä omillekin lapsille. Se on rankkaa, mutta arvokasta työtä. Miksi haluat teille pieniä lapsia, juuri kun teidän omat on isompia ja teillä on jo helpompaa? Vau, mahtava homma! Se työ sopii teidän perheelle!

Mietimme vuosia sijaisvanhemmuutta ja adoptioita. Tiesimme heti nuorimman synnytyksen jälkeen, ettemme voisi enää saada omia lapsia lisää. Halusimme ison perheen ja tämä tieto suretti meitä.

Usein sitä kuitenkin ajatteli näiden vuosien aikana, ettei ole riittävän hyvä vamhempi edes omille lapsilleen, kuinka sitä sitten voisi olla toisten lapsille? Lapsille, jotka todennäköisesti ovat vähän rikki sisältä.

Nämä lauseet ovat läheltä kuultuja lauseita, kun ensimmäisen ja toisenkin kerran puhuimme läheisille sijaisperhevalmennuksen aloittamisesta. Mikä eniten särähtää korvaan? Ajatukseni noista lauseista, joita en kuitenkaan uskaltanut sanoa ääneen niille, joille olisi pitänyt.

Sijaislapset on hyvää bisnestä.

Inhottava ajatus, että tekisi lapsilla bisnestä. Kuulostaa niin väärältä. Jos Googlella katsoo palkkoja, mitä lapsista maksetaan sijaisvanhemmalle lapsen hoidosta, ei palkat ole kovin suuria, eikä varsinkaan hyvää bisnestä. Lapsia pitäisi olla monta, jotta siitä tienaisi hyvin. Kouluttaja pride-valmennuksessa sanoi, että jos ainut motiivi on raha, työtä ei jaksa kauaa tehdä. Sijoitettujen lasten hoitaminen 24/7 on palkitsevaa, mutta myös rankkaa. Rankkoina hetkinä se raha ei paljon lohduta, eikä anna voimia rankan hetken yli pääsemiseen. Sijoitettujen lasten hoitamisen motiivi, pitää löytyä jostain muualta kuin rahasta.

Et kai sinä voi ryhtyä sijaisäidiksi, kun hermostut välillä omillekin lapsille.

Tämä lause satutti ja loukkasi. Odotin sanojalta kannustusta, en epäilyksiä minun vanhemmuudesta. Kuka äiti ei koskaan hermostu omilleen? Onko suuttumattomuus ja ainainen tyyneys, hyvän äidin tai vanhemman mittari? Ei ole. Suuttuminen ja hermostuminen on luonnollisia tunteita, joita niitäkään ei saa yrittää liikaa tukahduttaa. Se, mitä hermostumisen jälkeen tekee tai puhuu lasten kanssa, on jo toinen juttu. 

Se on rankkaa, mutta arvokasta työtä.

Koska tunnen sanojan, ajattelin näin: Miksi sanoit sen väheksyvästi? Emmekö sinusta olisi hyvä perhe siihen työhön? Jos olisit sanonut: se on arvokasta työtä, mutta varmasti rankkaa välillä, olisi sama asia kuulostanut jo aivan eriltä. Kannustavalta ja hyväksyvältä.

Miksi haluat teille pieniä lapsia, juuri kun teidän omat on isompia ja teillä on jo helpompaa?

Siksi, koska rakastan pieniä lapsia. En ole koskaan kokenut pikkulapsivaihetta liian rankkana. Ajoittain tietysti ollut rankempia kausia, mutta kokonaisuudesta tykkäsin. Nautin kotona olemisesta silloin omien lasten kanssa melkein aina. 

Vau, mahtava homma! Se työ sopii teidän perheelle!

Kiitos ystävät kannustuksesta! Se antaa epäilyksen hetkenä uskoa itseeni ja perheeseeni ja varmuutta taas jatkaa opettelua. Todellisuudessa me emme voi vielä tietää onko meistä tähän työhön. Valmennus on puolessa välissä. Avoimin mielin olemme vielä lopullisen päätöksen suhteen. Emme tiedä vielä tarpeeksi, että kannattaisi edes lopullisia päätöksiä tehdä. Lapsemmekaan eivät vielä tiedä tarpeeksi. Heidänkin mielipide on tärkeä. Enemmän kuitenkin ollaan tämän kannalla koko perhe. Suurin osa asioista on kuulostanut siltä, että me ehkä voitaisiin tällaiseksi perheeksi sopia ja osattais. Joitakin yksittäisiä asioita on tullut esille, mistä tuntuu ettei tiedä tarpeeksi ja tuntematon pelottaa.