Mitä kuuluu?

Arki ei ole ollut meidän perheessä parasta mahdollista. On ollut työstressiä meillä molemmilla vanhemmilla ja lapsilla sairausten vuoksi paljon poissaoloja koulusta. Arki helpottuu kotitöiden, lasten läksyjen ja kuskausten osalta paljon sitten, kun minä jään kotiin lapsen kanssa. Arki rullaa ihan hyvin, mutta jotenkin se on sellaista säätämistä lähes joka päivä ja kalenterin tuijottelua ja suunnittelua. Aikatauluttamista. Ja en pidä aikatauluista, jos ne on tiukkoja tai liian täyteen ahdettuja. Kun molemmat on töissä joka päivä kahdeksan tuntia, kalenteri on jo silloin mun makuun liian täynnä. Sellaista tämä elämä vain joskus on. Ei tämä arki huonoa ole, mutta toivottavasti muutos tähän tulee silti pian! Nytkin on mukavaa, mutta sitten se on vielä parempaa.

Odotan joulua tai ehkä ennemminkin rakastan sitä joulunodotusta. Kaikkia niitä tapahtumia mitä joulukuussa on, lahjojen suunnittelua ja ostamista, kodin koristelua ja sellaista fiilistelyä iltaisin kun on pimeää. 

Mutta ennen joulua on vielä ainakin yhdet kihlajaiset, parit synttärit ja isäinpäivä. Nämä tietää ystävien ja sukulaisten tapaamista vähän isommalla porukalla. Nyt niistä osaa nauttia aivan eri tavalla kun pari vuotta sitten.

En elä lomasta lomaan ajatuksella, vaan keskityn arjen hyviin hetkiin ja pyrin tekemään perusarjesta mukavaa. Nautin silti lomista ja loman tuomasta vapauden tunteesta ja aikatauluttomuudesta. 

Tänään keksittiin yhden lapsen kanssa, että syyslomalla mennään yönuotiolle. Mies lähti sellaiselle tänä iltana kun lapset olivat menossa nukkumaan ja yhtä lasta harmitti tosi paljon kun hän ei päässyt mukaan. Yönuotioretkeä ei tarvitse syyslomalla järjestää välttämättä yöllä, koska pimeä tulee jo niin aikaisin parin viikon päästä. Mulla tuli hyvä mieli tästä suunnitelmasta. Meillä ei ole ollut mitään suunnitelmia, koska mies on todennäköisesti koko syysloman töissä. Tämän me voimme toteuttaa töistä huolimatta. Onneksi syyslomassa on kaksi viikonloppua, joihin pimeäretken voi suunnitella.

Tänään mainitsin instagramissa, että haaveista kannattaa puhua ääneen, koska ne voi todella yllättävästi toteuta. Niin mulle kävi, joten kerron mun työhaaveita. Nämä on sellaisia epämääräisiä, sitten joskus haluaisin tällaista -haaveita. Enkä tosiaan tiedä vielä tarkkaan mitä haluan. Ensin kuitenkin keskityn sijaisvanhempana toimimiseen pitkän aikaa, kunhan me vain saamme pienen.

Haluan oman yrityksen, jotta saan tietynlaisen vapauden. Haluan keskittyä pieniin lapsiin, heidän hoitamiseen ja auttamiseen. Missä muodossa, sitä en vielä tiedä. Haluan kirjoittaa ja kuvata. Haluan ehkä matkustaa työssäni Suomessa. Ulkomaille en halua, koska en osaa sanaakaan toisia kieliä. Tänä syksynä olen kiinnostunut uudelleen nuoruuden jälkeen, viittomakielestä ja tukiviittomista. Yläasteikäisenä opettelin kirjaimet siskon kanssa ja käytimme niitä jossakin vaiheessa ahkerasti. Se oli hauskaa kun muut eivät ymmärtäneet mitään kun näkivät meidän viittovan toisillemme. Nyt olen alkanut opetella tukiviittomia. Niistä on todella paljon hyötyä pienten lasten kanssa, vaikka lapsella ei olisi mitään vaikeuksia oppia puhumaan. En edes tiedä kuin pienen siipaleen hyödyistä ja ne tuntuu jo paljolta. Tätä haluaisin opiskella lisää ja hyödyntää työssäni tulevaisuudessa.

Koti tuntuu taas viihtyisältä. Olemme syyskuussa muuttaneet melkein koko perheen huonejärjestystä. Kaikki saivat vaihtaa huonetta, paitsi yksi. Hän oli saanut kesän alussa uuden huoneen, joten sille ei ollut nyt tarvetta. Samalla tuli käytyä ihan kaikki tavarat ja vaatteet läpi. Jokainen kaappi ja lipasto oli pakko tyhjentää huonekaluja siirtäessä, joten läpikäyminen hoitui "siinä samalla". Nyt on kaikki järjestyksessä ja turhia tavaroita ei paljoa enää ole. Nyt on myös hyvin tilaa kaapeissa tulevan pienen vaatteille ja tarvikkeille. 

Tänään vaihdoin olohuoneessa järjestystä. Siirsin sohvan, ruokapöydän ja nojatuolin eri kohtaan. Hain kaapista ikkunoihin verhot, jotka olin kesän alussa ottanut pois. Terassilta otin palan kesäsohvaa uudeksi sohvapöydäksi. Asettelin keväällä kaappiin säilötyt muutamat villapeitot ja kynttilät esille. Tuntuu kuin olisi uusi olohuone vaikka kaikki oli oikeasti meidän vanhoja tavaroita. Tällainen ilahduttaa mua hirveesti. Sisustaminen jo olemassa olevilla tavaroilla ja huonekaluilla. Se ilahduttaa enemmän kuin uuden ostaminen.

Tällä hetkellä suurin osa vapaa-ajasta kuluu kotitöiden tekoon. Mutta mahtuu siihen hyvin muutakin. Käyn edelleen lentopallossa maanantaisin. Sunnuntaiaamuisin me käymme miehen kanssa kahdestaan reilun tunnin lenkillä. Nämä on sellaisia vakituisia asioita. Lisäksi käyn yksin ja lasten kanssa pyöräilemässä. Kotona neulon ja soitan pianoa ja uutena asiana harjoittelen kitaran soittoa. Välillä neuloessa laitan äänikirjan kuulumaan, mutta aika harvoin. Neuloessa oma ajatus saa kulkea vapaasti ja nautin siitä. Tarvitsen aivoille yllättävän paljon vapaata aikaa kuljeskella miten niitä huvittaa.

Syyskuu mentiin todella tiukoilla. Selvittiin siitä ilman visan käyttöä ja siitä oon mielissäni. Syyskuussa meillä oli yksi ylimääräinen kahden tonnin lasku maksettavana ja se toi tiukkuuden talouteen. Se herätti myös meidät ajattelemaan rahan käyttöä yleisemmin. Jos me pystytään maksamaan meidän tuloista kahden tonnin ylimääräinen lasku, paljonko me siis voisimmekaan laittaa säästöön kuukaudessa? Aika paljon. Ei kylläkään kahta tonnia, koska syyskuussa me ei ostettu mitään ylimääräistä. Ei tarvittavia vaatteita lapsille, ei harrastusjuttuja, ei käyty kahvilla tai ulkona syömässä jne. Tein kotona todella edullista ruokaa. Haluan tehdä sellaista ruokaa mitä tekee mieli, en edullisen hinnan mukaan niinkään. Ostan kaupasta mahdollisimman edullisesti, mutta jos jonakin päivänä on pakko keittää riisipuuroa, koska muuhun ei nyt ole varaa niin se ei ole kivaa.

Tästä eteenpäin ei olla enää tiukilla taloudellisesti vaan sellaisella sopivalla tasolla. Nyt keräilen joka palkasta ja muusta tulosta säästöön ensin hätävarapuskuria ja sen jälkeen ekstrajuttuihin rahaa.

Tiedän isoja menoja olevan tulossa jossakin vaiheessa. Auton joutuu vaihtamaan uuden lapsen tullessa meille. Yksi lapsi mahtuu vielä meidän nykyiseen, mutta sinne ei mahdu sitten mitään muuta. Ei esimerkiksi rattaita.

Aihe, josta haluaisin kovasti jo kirjoittaa. Odotan kovasti pikkuista ja tällä hetkellä olo on joinakin päivinä todella kärsimätön. Se tuntuu toisaalta väärältä. Kärsimättömyys johtuu siitä, että en haluaisi enää käydä töissä. Töissä on mukavaa, mutta työssä käyminen ei. 

Ajattelen uuden alun olevan rankka. Kun pikkuinen tulee, se heilauttaa meidän perhettä kovasti. Tulen nukkumaan alkuun huonosti, osa lapsista saattavat olla aluksi myös vähän mustasukkaisia minun huomion ollessa paljon pikkuisessa. Ymmärrettävää ja tunteisiin menevää. Ja ihan varmasti alkuun mahtuu niin paljon kaikenlaista mitä en edes osaa ajatella, että sekin tekee alusta rankan. 

Tämä on se toinen syy, miksi olen kärsimätön. Haluaisin jo aloittaa tuon rankan alun, että se rankkuus olisi joskus ohi. Kuulostaa hassulta, mutta tältä minusta tuntuu juuri nyt.

Pikkuinen tulee sitten kun sen aika on. Tätä toistan itselleni usein. 

Tällaisia kuulumisia tänään. Hyvää arkea ja muutosta odotellessa.