Miten k-aika on vaikuttanut minuun?
17.08.2021
Olen oppinut paljon. Menettänyt jotakin ja saanut tilalle jotakin. On turha pohtia sitä, vaihtaisinko nämä vuodet pois vanhaan aikaan, koska sitä vaihtoa ei voi kuitenkaan tehdä.
Miten tämä aika on vaikuttanut minuun?
Tämä on vienyt minulta itsevarmuutta toimia sosiaalisissa tilanteissa puolituttujen ja tuntemattomien kanssa. En pidä siitä, että nyt mietin pitkään menenkö johonkin paikkaan, kun en ole ihan varma uskallanko tai tiedä varmuudella sitä, onko siellä tuttuja. Ennen minä vain menin, jos joku juttu kuulosti kivalta ja luotin täysin siihen, että kyllä aina joku juttukaveri löytyy.
Kesällä minun teki mieli osallistua yhteen pyöräilytapahtumaan. Kyselin kaveria siihen, mutta kun en saanut, en mennyt. Harmitti jälkeen päin kun katselin kuvia sieltä. Kaikilla näytti olevan hauskaa. Olisi varmaan minullakin ollut, jos olisin vain mennyt.
En oikein muista miten jutellaan niiden tuntemattomien ja puolituttujen kanssa. Mitkä on ne perusjutut millä aloitetaan? En ole koskaan aloittanut juttua sääasioilla. Ne on niin huvittavia aloituksia, etten meinaa kestää. Ja en vain pysty itse siitä aloittamaan. Minun kanssa on joku muu kyllä useinkin aloittanut puhumisen ilmoista. "Kyllä on ollut sateista viime aikoina. Saisi jo vähän hellittää." "Kyllä, niin on. Toisaalta luonto kyllä tarvitsee vettä kuivan kesän jälkeen."
Eikö ole huvittavaa?
Minun ei ole vaikea aloittaa juttelua tuntemattoman kanssa, jos olen jonkin tietyn asian vuoksi hänen seurassa. Silloin helposti keksii sanottavaa aiheesta heti alkuun.
Toinen minulle helppo paikka on se, jos aikuisella on pieni lapsi sylissä tai mukana. Lapsesta voi helposti keksiä juteltavaa. Yleensä kysyn ensin lapsen nimeä, koska sitä en voi tietää etukäteen ja se on ainakin mielenkiintoinen tieto, toisin kuin lapsen nukkumiset ja syömiset, jos itsellä ei satu olemaan saman ikäistä lasta.
K-aikana olen nauttinut siitä, ettei ole ollut kaikenlaisia kissanristiäisiä jatkuvasti. Ennen niitä oli yllättävän paljon ja en todellakaan osannut aina arvioida omaa fiilistä niihin osallistumisesta tai sitä, että onko pakko osallistua vai ei. Loukkaako mahdollisesti järjestäjää, jos ei osallistu. Nyt kun kesällä on tullut kutsu muutamiin tällaisiin, olen tarkemmin osannut miettiä omia tuntemuksia. Joskus on tuntunut siltä, etten jaksa osallistua ja en ole mennyt. Se on ollut vapauttavaa huomata, että kaikkeen ei ole pakko osallistua.
Olen oppinut myös arvostamaan aikatauluttomuutta ja suunnittelemattomuutta. Ennen jos ei ollut viikonlopulle yhtään mitään suunnitelmia, se tuntui usein vähän stressaavalta ja yksinäiseltä. Eikö meillä ole oikeasti kavereita, kun emme näe ketään koko viikonlopun aikana? Mutta nyt olen huomannut tällaisten viikonloppujen olevan parhaita. Ei ole pakko tehdä mitään, mutta voi tehdä jos huvittaa.
Meinasin ensin sanoa, että korona ei ole vaikuttanut arkeeni juurikaan. Mutta onhan se. Se on tuonut stressiä perusnuhasta, useita karanteeneja perheeseen ja sitä myötä monen kivan asian väliin jäämisen. Työt minulla ja miehellä ovat jatkuneet samalla tavalla kuin ennenkin. Molemmat tekee työtä, joka vaatii läsnäolon työssä fyysisesti. Etäilyä ei ole tullut kuin lasten koulujen osalta.
Nyt osaan arvostaa paljon enemmän perusasioita, koska ne ei ole itsestäänselvyyksiä enää. Lasten koulussa käyntiä, tapaamisia ystävien ja sukulaisten kanssa, erilaisia tapahtumia, omaa pihaa ja rauhaa.
Aina on jotain hyvää. Joskus siihen keskittyminen on vaikeampaa, mutta hyvän huomaaminen auttaa jaksamaan paremmin.