Rakkauden juhla

Eilen juhlittiin rakkautta. Ihania, rentoja häitä. Niitä olikin odotettu yli vuosi. 

Juhlassa oli paljon sellaisia ihmisiä, joiden seurassa koen itseni vapaaksi ja mun on helppo olla minä. Heidän seurassa mä en yhtään mieti, olenko oikeanlainen tai puhunko oikeista asioista, sanonko tarpeeksi fiksuja asioita tai ylipäänsä, mitä sanoisin. Oon vaan ja se tuntui pitkästä aikaa koettuna ihan parhaalta.

Millaiset on rennot häät mun mielestä? 

Siellä ei ollut määrättyjä istumapaikkoja. Sai istua kenen viereen tahansa ja jutella kenen kanssa halusi. Vaihdella paikkaa pitkin päivää. Mä tykkään sellaisesta, koska en osaa jutella kaikkien kanssa.

Juhlassa ei ollut tiukkaa aikataulua ja se toi juhlaan sellaista hyvää hitautta. Ei tahkottu ohjelmaa ja puhetta kiireellä eteenpäin, vaan annettiin tilaa ohjelman ympärille vaihtaa kuulumisia sukulaisten, ystävien ja tuttavien kesken, joita ei ole nähnyt aikoihin. Silti ohjelmaa oli mukavasti.

Juhlat olivat hääparin näköiset. Siellä näkyi selkeästi se, mistä he tykkäävät. Musiikista, kuorolaulusta, esiintymisestä, runoista ja perheiden ja ystävien jutuista.

Tämä juhla oli mulle erittäin tärkeä muistutus siitä, millainen mä oon silloin kun mun on helppo olla minä. En muistanut sitä tunnetta tai fiilistä. En ole saanut siitä kiinni pitkään aikaan. Nyt mun on helpompi taas muistaa se ja saada siitä kiinni myös silloin kun ihmiset mun ympärillä on joitain muita.

Juhlassa tein mulle jotain uutta ja todella vaikeaa. Pidin lyhyen, kuuden lauseen puheen. Puhuin mikrofoniin, jota en oo ennen tehnyt. Muistaakseni. 

Seisoin lavalla yleisön edessä ja mua ei juurikaan edes jännittänyt.

Opin tästä muutaman asian. 

Tyttäreni, joka on nuoresta iästään huolimatta pitänyt jo lukuisia puheita suurille yleisöille (mun silmiin suurille. 50-300 henkilöä), neuvoi mua etukäteen. Muista hengittää, puhu hitaasti, pidä taukoja ja katso yleisöä. Nämä neuvot olivat erittäin hyviä!

Kun kävelin eteen, seisoin hetken ja katselin ympärilleni ja hengitin muutaman kerran syvään. Se rauhoitti. Puheen aikana, kun meinasi alkaa ääni tärisemään tai vauhti kiihtymään, muistin pitää tauon ja hengittää ja nielaista. Sekin rauhoitti mieltä.

Se, että mulla oli valmiiksi siellä sellainen rento ja mukava olla, teki mun eteen menemisestä helpohkon. En ollut paniikissa siitä. 

Myöskin itse kirjoitetut lauseet teki puhumisesta helpompaa. Ne lauseet kuulosti multa. Toisen kirjoittamat lauseet voisi olla vaikeampi sanoa. 

Oon tästä mun elämässä suuresta askeleen ottamisesta todella mielissäni. Uskalsin jotain, mitä oon halunnut uskaltaa. Tein jotain, minkä tekemisestä on ihan varmasti myöhemmin hyötyä. Oon joskus ennenkin sanonut, että haluaisin oppia esiintymisen taidon. Vielä en sitä osaa, mutta se ensimmäinen ja vaikein askel on nyt otettu. Ja se ei ollut edes vaikeaa, koska tilaisuus siihen oli nyt oikea.

Jollekin tällainen on arkipäivää, mutta mulle suuri saavutus. Tällain me ollaan erilaisia.

Rakastan häitä, rakkauden juhlia. Ja tälle kesälle niitä on vielä kahdet tiedossa.

(Kakkukuvat on toisista juhlista ja kaksi muuta kuvaa on jonkun muun ottamia. Mä unohdin kokonaan ottaa kuvia häissä. Se on harmi, mutta onneksi muut ottivat.)