Sitä sun tätä viime viikoilta
03.11.2021
Miten menee? No, koska en halua keskittyä negatiivisiin asioihin, vaikka eilisten itkujen määrästä päätellen niistä voisi kirjoittaa pitkästikin, yritän kertoa positiivisia.
Oon ollut somelomalla, pakkolomalla suorastaan. Emme ole saaneet pikkuista, kumpa se olisikin ollut syy hiljaisuuteen. Ei, vaan tylsempää. Puhelimeni hajosi ja olin reilun viikon ilman. Tai oli mulla ikivanha, josta toimi puhelut ja tavalliset tekstiviestit.
Somettomuut teki todella hyvää! Ei ole tarvinnut ottaa kantaa asioihin, kun en ole tiennyt niistä. En ole voinut hoitaa lasten wilmajuttuja tai pankkiasioita. Ah, mikä helpotus! Mies on hoitanut kaikki sellaiset. Mä yleensä hoidan ne, koska se on paljon luontevampaa ja helpompaa mulle kun miehelle. Mutta loma tästäkin teki hyvää. Mutta nyt on taas kiva olla hoitamassa näitä niin tiedän tarkalleen missä mennään.
Oon lukenut kirjoja ja tehnyt palapelejä niinä aikoina kun yleensä olen kännykässä kiinni. On ollut tilanteita kun oon lainannut jonkun perheenjäsenen puhelinta katsoakseni mapsista reittejä tai googlesta jotakin tietoja. Välillä ärsytti kun kaikki oli niin hankalaa, mutta enimmäkseen vain nautin tietämättömyydestäni.
Nyt uusi puhelin on ollut pari päivää käytössä. En ole tarttunut siihen niin usein kun ennen, vaan edelleen olen tarttunut kirjoihin ja tehnyt palapeliä. Mutta kyllä on ollut taas kiva kun lasten sairaspoissaolot on voinut ilmoittaa muutamalla napin painalluksella, voin itse kauppaan mennessä tarkistaa rahatilanteen, laittaa kaikille sisaruksille yhtäaikaa saman viestin ja keskustella siitä. Ja monia monia muita pikkujuttuja. Ne ilahduttaa. Kunnes niistä tulee taas itsestäänselvyyksiä.
Meillä oli syyslomalle yksi ajatus. Mennään pimeällä nuotiolle. Ei menty. Sattui aika huonoja ilmoja ja hyvien ilmojen päiville me oltiin sovittu muita menoja niin ei sitten päästy. Ei se tuntunut muita haittaavan kun mua. Menee sitten kun tulee sellainen hyvä tilanne. Ei se onneksi ole niin justiin.
Mulla meinaa hiipiä sellainen synkkä fiilis tuosta pikkuisen tulosta tai ennemminkin tulemattomuudesta. Ollaan odotettu jo "kauan". Reilu kolme kuukautta. Sellainen olo jo, ettei se puhelu tule varmasti koskaan. Ja ehkä me ei ollakaan niin hyvä perhe kun luultiin ja meille ei annetakaan. Ja niin edelleen. Ihan pöhköä ja yritän kovasti tsempata ajattelemaan positiivisesti. Se on ollut viime aikoina vaan vähän vaikeaa. Työntekokaan ei ole oikein maistunut tämän takia.
Toisaalta on ollut oikeasti hyvä juttu kun pikkuinen ei ole vielä tullut. Oon ollut tosi väsynyt tämän syksyn töistä. Ne on kuormittanut jotenkin enemmän kun keväällä. Lapsilla ja lapsista on ollut monenlaisia huolia. Välillä on ollut rahahuolia muutaman päivän. Sitten on tullut suru-uutisia suvusta. Jotenkin aina ne huolet ja murheet kasaantuu samoille kuukausille. Sitten taas mennä porskutetaan hyvillä mielin monia kuukausia eteenpäin.
Hyvä siis, että pikkuinen ei ole ollut vielä meidän luona. Nyt tuntuu taas paremmalta kun joulu lähestyy ja toivon todella, että meillä olisi jouluna jo uusi perheenjäsen tai kaksi. Oon sellainen jouluihminen ja joulun odotus antaa valtavasti energiaa ja iloa.
Nyt lasten herätys, heidän kouluun laittaminen ja minä lähden hoitamaan ystävän vauvaa, että ystävä pääsee hierojalle. Ihana päivä tulossa mulle! Vauvan sylittelyä ja pitkä juttutuokio ystävän kanssa kahvikupin ääressä.