Suursiivous

Siivoan kotia ja samalla mieltäni. Mielen siivoaminen tulee vähän siinä sivussa. Haluamatta sitä erityisesti, mutta silti iloisena kun se tapahtuu.

En ole suursiivonnut kotiani koskaan. Ensin sen sanominen nolotti, jos joku vaikka sanoo, että ällöttävää, miten ootte voinut asua siellä kodissa? No, kukaan ei asu kaappien perukoilla, hyllyjen rasvottuneissa pölykasoissa, tai katon rajassa. Tai on sittenkin, hämähäkin seittiä niissä on sen verran paljon, että on siellä joku asunut. 

Kyllä meillä sitä perussuivousta tehdään kuitenkin säännöllisen epäsäännöllisesti. Että ei tämä niin ällöttävää ole, tavallista vaan.

Aikaisemmin kun olen siivonnut vähän paremmin, se on tapahtunut juhlien tai muiden illanistujaisten vuoksi. Ja se on aina vähän stressannut minua. Olen halunnut saada kodistani kauniin, puhtaan ja kivan näköisen. Toisten mielestä, en niinkään itseni. Mielessä on pyörinyt silloin ihmiset, joita meille on tulossa. Mitä he mahtavat ajatella tuosta ikkunasta jos en pese sitä, tai mitä he mahtavat ajatella tästä matosta, tai huomaako ne sen, että edelleen koti on keskeneräinen ja niin edelleen.

Ja nyt siivotessa vain ja ainoastaan itseni takia, motivaatio on aivan eri. Ajatukset on aivan erilaiset. Mietin vain joka ikisen maton, verhon ja huonekalun kohdalla, onko tämä sellainen edelleen mistä pidän tai haluanko sen pois. En sitä, onko se mahdollisesti trendikäs tai tyylikäs. Ja puhtaan lattian kohdalla katson vain iloisesti kaunista puhdasta lattiaa, enkä ajattele, että nyt se ja se ei näe sitä tahraa mikä siinä on ollut jo kuukausia ja ajattele minusta heti, laiska ja saamaton emäntä talossa kun ei yhtä tahraa viitsinyt pestä ennen meidän tuloa.

Ja kun todellisuudessa ihmiset eivät edes ajattele niin kun menevät toistensa luokse. Tai mistä minä tiedän mitä joku toinen ajattelee, voi joku ajatellakin niin pinnallisesti. Mutta minä en ainakaan kiinnitä toisten taloissa huomiota kuinka siistiä, puhdasta tai likaista on. 

Jynssään vessan kaakeleita. Mustista kaakeleista tulee taas mustia, ne on pitkään olleet kummallisen harmaita. Jynssätessä tajuan minun löytävän oman pikkutyttöni taas sisältäni. Sen, mitä olin ennen kun minun piti mahtua muottiin. Niihin lukuisiin muotteihin, mihin lähipiiri, yhteiskunta ja kaikki ympärilläni ovat minua laittaneet. Ja kaikkia muita ihmisiä yhtälailla. Olen kadottanut sen vuosien aikana. En edes tiennyt sitä. Jos minä oon kadottanut sen, kuinka moni muu on? Saako he löytää sen taas uudelleen niin kun minä? Ja minäkin vasta kurkin sinne sisälleni pikkuhiljaa, jokainen kaappi, hylly ja kaakeli kerrallaan.

Olohuoneen lipaston laatikosta löydän sadoittain kuitteja raksa-ajalta. Kymmenen vuoden takaisia. Kuitteja siitä, montako naulaa ja lautaa on tullut kerralla ostettua. Asioita, joita ollaan unohdettu, mutta millä ei loppuviimein enää ole merkitystä. Totean kuittien paljouden ja työnnän ne takaisin kaappiin. Haluan päästä nopeammin eteenpäin siivouksessa ja en halua tarttua hommaan nyt. Ja sen ajan raskaan möykyn tunnen edelleen sisälläni kun katson kuitteja. Kirjaan ylös, että se hylly jäi olohuoneesta siivoamatta ja tartun siihen myöhemmin. 

En halua tehdä tätä siivousta pakolla. Ja sen hyllyn siivoaminen tuntui pakkopullalta just nyt. Ei ehkä ensi viikolla. Tartun siihen sitten kun sen aika on.

Keittiön kaapeista löydän ihanneminän palasia. Kuvittelen olevani ahkera leipomaan kakkuja ja sitä varten on kaikenlaista tarviketta, joita on käytetty ehkä kerran. En leivo kakkuja koskaan. Ainakaan sellaisia mitkä vaativat pientä piperrystä ja näperrystä. Ihanneminä saa hävitä kaapeista. Heippa! 

Kattilan kansia näyttää olevan enemmän kun kattiloita. Niin, mutta mitä jos niitä joskus tarvii? No ei tarvitse, heippa teillekin.

Jääkaapin alta löytyy magneetteja, millä lapseni leikki ollessaan neljän vanha. Ihania muistoja palaa mieleen. Raaskinko hävittää nämä magneetit? Kyllä. Muistan edelleen sen pikkuisen lapsen. En heitä muistoa pois, vaikka tavaran heitänkin.

Kuinka vapauttavaa tietää, ettei jääkaapin takana ja kaapin päällä ole mitään mitä en tietäisi ja haluaisi! Pölyä sinne aina tulee uudelleen, mutta se on elämää.

Mietin seuraavaksi saunan pesua. Olen odottanut mieheni pesevän saunan. Hän sen on pessyt aina, paitsi nyt muutamaan vuoteen ei kumpikaan. Huomaan olettavani toisesta jotain ja odottavani, ettei hän koskaan muutu tai kiinnostuksen kohteet koskaan muutu. Mikä virhe! 

Okei. Ennen sauna pestiin aina jouluksi. Kyllä, kerran vuodessa ja jouluviikolla. Se oli hänen juttunsa. Sitten tuli loukkaantuminen juuri ennen joulua ja toipuminen jatkui vielä seuraavanakin jouluna niin ettei hän todellakaan voinut vielä silloinkaan sitä pestä. Minä en saanut tartuttua hommaan jostain syystä. Ehkä kun oletin toisen tekevän, vaikka silmillä näin, ettei toinen voi.

Mitä totuuksia voisinkaan löytää kaakeleiden saumoista tai lauteiden raoista? Likaa kyllä, mutta varmasti muutakin. Kaikenlaista sitä onkin jo löytynyt vessan kaakeleista, olohuoneen lipaston uumenista, lattioilta ja keittiön kaapin päällisistä.

Jatkan siivoamista. Talossa on 14 huonetta tai tilaa. Olen menossa kolmannessa. Ei tätä ihan viikossa tehdä. Eipä mulla mihinkään kiire ole, eikä se haittaa vaikka jäisi kesken, koska olen löytänyt jo nyt niin arvokkaita asioita itsestäni.