Synttärikuukausi. Mitä toivon tulevalta vuodelta minulle?
Ensimmäiseksi pitää sanoa, että olen nyt lähempänä neljääkymmentä kuin kolmeakymmentä, ja se tuntuu hyvältä!
Oma syntymäpäivä on paljon parempi aika pohtia tulevaa vuotta, kuin uusi vuosi, koska silloin alkaa jokaisella henkilökohtainen uusi vuosi. Jotenkin siitä miettimisestä tulee omanlaisempaa, koska harva pohtii sitä just samaan aikaan, eikä silloin tule vaikutteita uuteen vuoteen ympäristöstä tai somesta.
En pidä uudenvuoden lupauksista, koska ne unohtuu niin nopeaa ja jos ei unohdu, ne aiheuttaa vaan päänsisäistä saamattomuuden tunnetta, kun ne jää lupauksen asteelle. Joten en lupaile mitään, mutta toivon pikkuisen.
Toivon arjen olevan samanlaista, kuin viimeiset viikot. Sijaisäitiyttä, päiväkahveja ystävien ja siskon kanssa, rauhallisia aamuja, ulkoilua valoisaan aikaan ja omaa aikaa silloin, kun sitä tarvitsen. Perheen yhteistä aikaa kotona tekemättä mitään ihmeellistä ja kahdenkeskistä aikaa puolison kanssa sunnuntain aamukävelyn ajan.
Mennyt vuosi on ollut tosi surullinen ja rankka monin tavoin. Nyt toivon iloa, naurua ja hyvää mieltä. Sellaista tasapainoa. En toivo, että kaikki vain menisi täydellisesti ja koskaan ei ärsyttäisi tai etten olisi ollenkaan surullinen. Se on epärealistista ja ei yhtään inhimillistä ja tavallista. Ei, vaan toivon, että on enemmän iloa ja naurua, kuin surua ja ahdistusta. Sellaista, ettei ole koko ajan sellainen mitähän kamalaa seuraavaksi sattuu -olo.
Toivon tapaavani ihmisen, jonka kanssa voisin jutella kirjoittamisesta. Minun tuttavapiirissä ei ole sellaista, joka aktiivisesti kirjoittaa blogia. Tai en ainakaan tiedä sitä. Siitä olisi kiva vaihtaa ajatuksia. Ei mun mielessä ole mitään isoa ja ihmeellistä asiaa. Sellaisia pieniä juttuja vain, joita mietin ja joista en yksin oikein pääse puusta pitkälle.
Yksinkertaisesti toivon tulevan vuoden olevan pitkälti samanlainen kuin viimeiset viikot on olleet. Mä niin rakastan sitä, että mulla on aikaa joskus jopa vähän tylsistyä kotona.