Uupumus

Olenko uupunut?

Väsymys tuntuu vapaapäivinä koko kropassa. Lihakset ovat väsyneet ja veltot kun annan luvan itselleni levähtää. Käyn kävelyllä, mutta ylämäessä haluaisin vain istahtaa hetkeksi lepäämään. En istahda, mutta haluaisin. Jalat on painavat. 

Sohvalla istuessa mielellään painan päänkin selkänojaan. 

Ajatukset on jotenkin tahmeita ja hitaita. Välillä joudun miettimään pidempään puolituttujen nimiä tai sanoja, joita käytän vähemmän. Tällaista voi tulla helposti siitäkin, että oon nukkunut liian vähän. 

Aamuvuorot töissä, juhlien ja jatkuvien sosiaalisten tilanteiden vuoksi väsyn. Mieli ei ehdi levätä puheesta ja läsnäolosta ennen seuraavia ihmisiä. Ja mä oon sellainen, joka tarvitsee aika paljon hiljaisuutta päiviin ja viikkoihin.

Kun olen töissä tai kylässä, musta ei tunnu tältä. Vain vapaalla, ihan kuin mieli antaisi vähän periksi, kun ei tarvitse jaksaa olla sosiaalinen. Ja sitten vapaalla se tunne tulee myös kroppaan.

Olenko siis uupunut?

Jos myönnän sen ja sanon ääneen, ryöpsähtääkö se niin voimalla päälle, ihan kuin antaen periksi, etten saa enää mitään tehtyä ja makaan vain sängyssä?

Vai tulisiko helpotus, että tiedän mitä tämä on ja levolla menee ohi? Voisin todeta, että nyt on näin ja levähtää luvan kanssa. Keneltä minä sen luvan oikein tarviin?

Voinko myöntää olevani uuvuksissa ja silti odottaa pikkuista? Pelkään, että joku tulee ulkoa päin sanomaan, että ei sulle voida ketään antaa. Miten sä jaksat pieniä hoitaa jos et jaksa oikein töissäkään käydä? Mutta eihän se ole niin yksinkertaista, saatikka sama asia!

Kaipaan vain niin kovasti lomaa ja lupaa olla vain, tekemättä sen kummempia asioita, kun olla kotona ja huolehtia jostakin muusta kun työstä ja rahasta ja aikatauluista.

Myöntämisellä antaisin ehkä enemmän armoa itseä kohtaan. Mulla on lupa levätä, mulla on lupa olla uupunut rankan vuoden jälkeen. 

Se kaikki rankkuus jää elämään kehoon joksikin aikaa, vaikka rankat ajat suurimmalta osin olisikin jo takana päin.

Jos vuoden verran on ollut rankkaa, ei voi olettaa, että se menee viikossa ohi. Kehoon on kertynyt vuodessa paljon kuormaa ja kuorman purkaminen on varmasti hidasta.  

Nyt teen kolme - viisi päivää viikossa töitä. Vapaapäivinä mielessä kuitenkin jatkuva pitäisi olla töissä -fiilis. Ja se tulee vain siitä, että rahasta on välillä tiukkaa. Pitäisi olla töissä, jotta ei olisi niin tiukkaa. Ja sitten kuitenkin vapaapäivinä oon ihan väsynyt ja makoilen ja levähdän paljon kotiaskareiden välissä. 

Lääkäriin en halua mennä, koska en näe siinä mitään hyötyä. Olen kuullut liian monta tarinaa siitä, että uupunut menee lääkäriin ja saa viikon sairaslomaa ja joskus masentuneen diagnoosin ja kourallisen pillereitä.

Mä en oo masentunut. Mieli on hyvällä mielellä ja virkeä, innostun asioista edelleen ja oon onnellinen monista jutuista. Kroppa vain on väsynyt.

Sitten mietin, että onko työ ja raha niin tärkeää kun terveys ja hyvinvointi. Käyn tällä hetkellä töissä vain siksi, että saan rahaa. Työ uuvuttaa nyt tosi paljon. Ei sekään ole hyvä, että väkisin vaan jatkan ja jatkan töitä. Mitä jos sellaisesta lopputulema on se lopullinen uupuminen? Sellainen, että ihan oikeasti ei jaksa enää yhtään mitään ja se vaatii jo kuukausien toipumisen. Sellaisiakin on nähty.

Ja sitten vielä se mulle tosi tärkeä, eli tärkein juttu. Oma perhe ja tuleva pieni. Haluan jaksaa touhuta omien lasten kanssa heidän kesälomallaan, joka alkaa tällä viikolla. Ja haluan ottaa vastaan pienen, heti kun vaan sellainen olisi meille tulossa.

Pelkään, että en kykene kumpaankaan, jos nyt en anna itseni oikeasti levähtää enemmän kun kolme tai neljä päivää kerrallaan.

Tämä olotila oli pahimmillaan huhtikuussa. En kirjoittanut mitään, kaikki tuntui merkityksettömältä ja väsyttävältä. Huhtikuussa oli viimeisimmät vaikeat ja rankat jutut. Vähitellen on väsymys ja uupumus siitä hellittänyt. 

Mutta edelleen se on sen verran voimakasta, että pakko tehdä asialle jotain, että se menisi nopeammin ohi ja että kivat sosiaaliset tilanteet eivät enää niin paljon väsyttäisi ja kuormittaisi mieltä. 

Huomaan väsymyksen tekevän myös sellaista aaltoliikettä. Välillä on parempia päiviä monta peräkkäin ja sitten taas yksi huonompi. Onneksi silloin huonompana päivänä ei mene enää niin syvälle aallon pohjaan, kuin edellisenä huonona päivänä. Aallot loivenevat ja loivenet koko ajan. Ja se antaa toivoa uupumuksen väistymisestä!