Ihminen tämän blogin takana
Olen ennen kaikkea minä ja sen jälkeen paljon kaikkea muuta. Omaa minuutta tulee mietittyä aika paljon ja sitä mitä haluan elämässäni tehdä. Päivä päivältä elän enemmän omien arvojen mukaan, enkä toisten asettamien odotusten tai toiveiden mukaan.
Olen myös puoliso ja neljän oman lapsen äiti ja yhden sijaisäiti. Rakastan perhettäni ja kotona olemista.
Nautin pienistä yksinkertaisista asioista. Esimerkiksi vauvojen ja taaperoiden sylittelystä, käsitöistä, kirjoittamisesta, luonnon pikkuruisista ihmeistä, keskusteluista läheisten kanssa, keittiön siivoamisesta ja aamukahvista.
Elän ekologisesti sellaisissa asioissa, mitkä ovat helppo toteuttaa. Kun yhden asian oppii, voi toista alkaa opettelemaan ja tuomaan sitä rutiiniksi ja tavaksi arkeen. Vähitellen, ilman stressiä ja painetta olla täydellinen tässä asiassa.
Siksi aiheet täällä blogissa vaihtelevat elämäntilanteen ja kiinnostuksen kohteiden mukaan.
En ole koskaan ollut hyvä äidinkielessä, joten kirjoitusvirheitä täällä tulee olemaan. Erityisesti yhdyssanat ja pilkkusäännöt on mulle vaikeita. Laitan sanoja yhteen ja erikseen sen mukaan mikä sattuu kuulostamaan hyvältä ja pilkkuja sinne ja tänne säännöistä tietämättä niin tarkasti. Joskus menee oikein ja joskus väärin. Ei anneta sen häiritä ja ehkä mä vähitellen opin nekin tässä kirjoittamisen matkan varrella.
Minuun saa yhteyden laittamalla viestiä: omatapaolla(at)gmail.com